mä en tiedä, tuntuu niin turhalta. tuntunu koko viikko. välillä niin rakastettu olo, mut menee hetki ja tunnen itteni niin yksinäiseks. luin just askista jutun, kui joku tyttö kerto erosta. just siltä se tuntuu, ja mua itkettää kui totta se on. mä pelkään sitä niin paljon.
"millasta on eroominen?
Eroominen? Jos meinaat niinkun suhteessa, niin anna mä kerron sulle, kerron pienen tarinan siitä mitä on eroominen...
Ajattele ittes tilanteeseen missä on sinä. Kaunis, onnellinen ja rakastunut sinä. Siinä on myös hän, poika, tyttö, loppujenlopuksi, sun oma, tuttu ja turvallinen seurustelukumppanis.
Vuosi. Yli. Yli vuosi suhteessa, draamaa, kyyneliä, eroja ja yhteenpalaamisia, mutta silti yhdessä.
Tuntuu että te olisitte aina yhdessä, te kuulutte yhteen, joku teissä vetää toisianne kohden niin, että sä et vaan enään pysty kuvitella aamua ilman hänen "hyvää huomenta" viestiä, et pysty kuvitella yhdessä vietettyjä sunnuntai aamuja jotka venyivät neljään iltapäivällä tai varsinkaan kuvittelemaan tilannetta, missä joutuisit esittelemään itsesi sinkkuna. Kello lyö kolme. Normaali päivä. Normaali koti. Normaali sinä. Mikään ei oo erikoisempaa, se olet vain sinä & sinun tylsän normaali elämäsi. Ja sitten kaikki pysähtyy.
Se alkaa tippumaan pala palalta.
Sanalla "se" mä tarkotan teidän suhdetta.
Ensin tulee viesti, jossa lukee about "meidän täytyy puhua", "kulta.. Mä oon ajatellu asioita" tai "musta tuntuu taas siltä että tää ei toimi" Ensimmäinen pala irtoaa.
Sä yrität saada kumppanisi tajuamaan että ei, ei, te kuulutte yhteen! Aloitat hössöttelyn "äläs nyt hulluja puhu muru", "mitä sä oot oikeen vetänyt" tai "onks tää jotai läppää". Toinen pala irtoaa.
Alat tajuamaan että tää ei ole läppää.
Kumppanisi ei puhu hulluja.
Eikä todellakaan vetänyt mitään.
Paniikki.
Se sinusta kohoaa kaikkialle.
Sydämmensyke kiihtyy, kuuma ahdistava tunne leviää kehoosi, keuhkosi pienentyvät, "ootsä tosissas?" pihahdat puhelimeen. Shokki tila ottaa aseman kehossasi. Kolmas pala irtoaa.
"Ei, et.. Et sä voi, LOPETA, LOPETA NYT, sä et voi tehä tätä mulle, MÄ RAKASTAN SUA OIKEESTI KULTA ÄLÄ, älä pliis tää on ihan kamalaa kulta pieni älä päästä mua ÄLÄ!!"
Sun itkun seasta pääse tämän tyyppisiä sanoja jotka jää roikkumaan ilmaan.
Toivot vain että hän ei lopeta puhelua, viestikeskustelua, lähde paikalta.
"Älä päästä musta irti" sun huulet muodostaa. Kyyneleet valuu kuumina sun suuhun aina puhuessasi, kädet tärisevät ja oksennus takoo kurkussa.
Sä tiedät että mikään ei enään auta. Neljäs pala irtoaa.
Jättäjä poistuu paikalta. Ehkä fyysisesti kävelemällä pois, lopettamalla puhelun tai poistumalla onlinesta.
Kamalinta on se, että sä jäät siihen.
Kuin roska, sut on nyt jätetty.
Sut on koettu turhaksi ja typeräksi asiaksi joka on viskattu jonkun muun hoiviin.
Minne sä menet?
Mitä sä teet?
Miten sä menet?
Kenen luokse sä menet?
Mitä sä teet nyt, kun ihminen joka oli sun kaikkesi kaikessa on nyt heittänyt sut pois sen elämästä.
Shokkitila yltyy, mutta nyt siihen kohtaan, että jäsenesi eivät liiku.
Äänihuulet lakkaavat toimimasta.
Hengitys on rahisevaa ja liian hidasta.
Ainut nopea ja jatkuva on kyyneleet jotka ovat turvottaneet silmäsi punaisiksi ja kipeiksi. Mitä sä nyt teet? "
Vuosi. Yli. Yli vuosi suhteessa, draamaa, kyyneliä, eroja ja yhteenpalaamisia, mutta silti yhdessä.
Tuntuu että te olisitte aina yhdessä, te kuulutte yhteen, joku teissä vetää toisianne kohden niin, että sä et vaan enään pysty kuvitella aamua ilman hänen "hyvää huomenta" viestiä, et pysty kuvitella yhdessä vietettyjä sunnuntai aamuja jotka venyivät neljään iltapäivällä tai varsinkaan kuvittelemaan tilannetta, missä joutuisit esittelemään itsesi sinkkuna. Kello lyö kolme. Normaali päivä. Normaali koti. Normaali sinä. Mikään ei oo erikoisempaa, se olet vain sinä & sinun tylsän normaali elämäsi. Ja sitten kaikki pysähtyy.
Se alkaa tippumaan pala palalta.
Sanalla "se" mä tarkotan teidän suhdetta.
Ensin tulee viesti, jossa lukee about "meidän täytyy puhua", "kulta.. Mä oon ajatellu asioita" tai "musta tuntuu taas siltä että tää ei toimi" Ensimmäinen pala irtoaa.
Sä yrität saada kumppanisi tajuamaan että ei, ei, te kuulutte yhteen! Aloitat hössöttelyn "äläs nyt hulluja puhu muru", "mitä sä oot oikeen vetänyt" tai "onks tää jotai läppää". Toinen pala irtoaa.
Alat tajuamaan että tää ei ole läppää.
Kumppanisi ei puhu hulluja.
Eikä todellakaan vetänyt mitään.
Paniikki.
Se sinusta kohoaa kaikkialle.
Sydämmensyke kiihtyy, kuuma ahdistava tunne leviää kehoosi, keuhkosi pienentyvät, "ootsä tosissas?" pihahdat puhelimeen. Shokki tila ottaa aseman kehossasi. Kolmas pala irtoaa.
"Ei, et.. Et sä voi, LOPETA, LOPETA NYT, sä et voi tehä tätä mulle, MÄ RAKASTAN SUA OIKEESTI KULTA ÄLÄ, älä pliis tää on ihan kamalaa kulta pieni älä päästä mua ÄLÄ!!"
Sun itkun seasta pääse tämän tyyppisiä sanoja jotka jää roikkumaan ilmaan.
Toivot vain että hän ei lopeta puhelua, viestikeskustelua, lähde paikalta.
"Älä päästä musta irti" sun huulet muodostaa. Kyyneleet valuu kuumina sun suuhun aina puhuessasi, kädet tärisevät ja oksennus takoo kurkussa.
Sä tiedät että mikään ei enään auta. Neljäs pala irtoaa.
Jättäjä poistuu paikalta. Ehkä fyysisesti kävelemällä pois, lopettamalla puhelun tai poistumalla onlinesta.
Kamalinta on se, että sä jäät siihen.
Kuin roska, sut on nyt jätetty.
Sut on koettu turhaksi ja typeräksi asiaksi joka on viskattu jonkun muun hoiviin.
Minne sä menet?
Mitä sä teet?
Miten sä menet?
Kenen luokse sä menet?
Mitä sä teet nyt, kun ihminen joka oli sun kaikkesi kaikessa on nyt heittänyt sut pois sen elämästä.
Shokkitila yltyy, mutta nyt siihen kohtaan, että jäsenesi eivät liiku.
Äänihuulet lakkaavat toimimasta.
Hengitys on rahisevaa ja liian hidasta.
Ainut nopea ja jatkuva on kyyneleet jotka ovat turvottaneet silmäsi punaisiksi ja kipeiksi. Mitä sä nyt teet? "
se on niin totta.
tuntuu niin turhalta.. tekis mieli vaan lähtee täältä. oispa joku helppo tapa.. mullahan on oikeestaan kaikki ihan hyvin, mahtavasti! mut miks musta ei tunnu siltä? sitä kattoo vaan itteensä peilistä silmiin, valvoo aamuyöhön ja kysyy itteltään, mitä mä oikeesti teen tääl? jäiskö kukaan kaipaamaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti